Päivällinen


Päivällinen voi olla sen verran runsas, että pärjäät sillä aamuun asti. ⁠

Kuukautiskorjaamon keittiöstä kuului puolentoista metrin korkeudesta lapsilta vieno pyyntö ”voisiko meillä olla joskus ihan tavallista suomalaista ruokaa?”⁠

Sitä miettineenä, tässäpä illallisresepti pienelle perheelle:⁠

Kasviskalaherkku

400g Seitiä, affenaa tai lohta fileenä (pakaste käy)⁠
Paprikaa⁠
Sipulia⁠
Parsakaalia⁠
Porkkanaa ⁠
(Yhteensä 600g)⁠
1dl Ruokakermaa/kookoskermaa/kaurakermaa⁠
Suolaa, pippuria, yrttejä, valkosipulia maun mukaan⁠

Laita uuni lämpeämäään n. 200 asteeseen.⁠

Viipaloi juurekset ja vihannekset aika ohuiksi, laita öljyttyyn vuokaan. Asettele päälle kalanpalat, ripottele väliin ja päälle suolat, pippurit ja yrtit jos tykkäät. Lorauta päälle kerma. Työnnä 200’C uuniin, ota pois kun alkaa tuoksumaan valmiilta (jäätyneillä ja tuoreilla kaloilla on eri paistoajat). ⁠

Lisäksi voit tarjota salaattia. Uunissa olleet vihannekset saaavat olla hiukan rapsakoita. Jos olet likkunut paljon, imetät tai olet raskaana, voit keittää oheen täysjyväriisiä tai perunaa. ⁠

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *